tiistai 9. kesäkuuta 2015

VividSydney maalaa oopperatalon ennennäkemättömällä tavalla!

Sydneyn oopperatalo lie Australian tunnetuista kohteista ikonisin - se on kuvattu niin monella tapaa ihan kaikista kulmista, kaikenlaisissa valoissa, kaikenlaisten ihmisten kanssa, selfienä ja todennäköisesti myös...niin, belfieinä.

Tällaisena ihmiset ovat sen kaiketi tottuneet kaikkien turistikuvissa näkemään.



 




Mutta kesäkuussa, eli Sydneyn talviaikaan kun päivälämpötilat heittelehtivät +20 molemmin puolin ja paikalliset kulkevat toppatakeissa, 16 päivän ajan kaupunki puetaan ihan uusiin vaatteisiin pimeän laskeuduttua. VividSydney valtaa Sydneyn keskustan katukuvan täysin, ja ohjelmassa on huomioitu niin aikuiset kuin lapsetkin.








Onhan meilläkin Suomessa Taiteiden yö, Lux Helsinki ja noin, mutta tähän verrattuna se tuntuu aika pikkupiipertelyltä, vaikka mekin siitä joka syksy nautitaankin. Mittasuhteet kai vaan ovat suurkaupungeissa niin paljon isommat ja siksi myös näyttävämmät. Lienee tietysti budjettikin eri tasolla kun paitsi asukkaita, myös turisteja on määrällisesti niin paljon enemmän.

Kun saapuu Manlylta lautalla keskustaan, koko Sydneyn skyline hohtaa värejä, punaista, sinistä, vihreää, lilaa, you name it.


Tuo ikoninen Sydneyn ooppetalo, sen valkoiset kaaret on illalla värjätty aivan mahtavalla valoshow'lla. Sen kierto kai kestää jotakuinkin 12 minuuttia kerralla kun täräyttävät kuvat ja värit toisensa perään vaihtavat paikkaa. Kyseessä on siis liikkuvana kuvana ja valona jatkuva taideteos, joka kertoo oman tarinansa.
















Tällaisena en ollut Sydneyn oopperataloa ennen nähnytkään.


Ilo ei suinkaan lopu tähän. Modernin taiteen museon seinä, oopperataloa vastapäätä poukaman toisella puolella, on myös illaksi vaihtanut vaatteet. Taloon heijastetaan hauskoja valoefektejä, joka saa aikaan erilaisia tunnelmia, aina palikkatalosta 3d-rakennukseen. Amazing.











Keskustan Circular Quayn poukaman rantaa menee "tapahtumapolku", jonka varrella on ties minkälaista valoviritystä ja taideteosta. Eräästäkin peileillä ja valoilla sisältä koristellusta parakista tulee ihan mieleen Robbie Williamsin ja Kylien se yksi musavideo, se joka löytyy singstaristakin, ja jonka tahtiin vedettiin eräskin villimpi ilta naapurin Samulin kanssa duettona kurkku käheäksi.














Liekö sanomattakin selvää miten innoissaan myös Bella tästä oli? Kun saa katsoa ja koskea, kokeilla miten taputtamalla jotakin nätisti saattaa tulla ääni tai teos vaihtaa väriä, se pitää pienenkin ihmisen mielenkiintoa yllä, sen sijan että kaukaa ihasteltaisiin vaan. Tai pääset hyppimään teoksen eteen, jonka sensorit toistavat erilaisina valokuvioina tekemiäsi liikkeitä seinälle. Hauskaa!



















Ihan hitti oli kuitenkin Circular Quayn, eli keskustan sataman ja bussiaseman edessä olevan vanhan talon julkisivu. Se kertoi mitä mielenkiintoisempia tarinoitaan valolla ja äänellä. Milloin se puhkesi kukkaan perhosten seurauksena, milloin muuttui sademetsäksi, milloin siitä tuli kummitustalo josta pursui torakoita.








Ja tässä teille vielä video, joka kertoo ehkä enemmän kuin nämä kaikki postauksen kymmenet kuvat.





Tämän lisäksi pitää antaa ihan erityismaininta Canonille, joka toimi yhtenä tapahtuman suuremmista sponsoreista. Olivat tehneet erään rakennuksen päätyyn itselleen oman tapahtumapaikan. Täällä sai luonnollisesti kokeilla kaikenlaisia kameroita, niitä isoimpiakin, käydä kuvauttamassa itsensä VividSydney -henkeen, ja tulostaa joko ne kuvat tai ihan mitä tahansa mitä omalla muistikortilla on mukana, joko kymppikuvina tai isoina A3-tulosteina. Paikalla lisäksi valotanssija ja musaa luomassa tunnelmaa. Ne otetut kuvat muuten pistettiin vips vaan sähköpostiinkin. Joku oli ehkä testannut yhteydet toimivaksi ennen tapahtuman alkua.

Näin näitä juttuja kuuluisi toteuttaa!














Jos jotain, ihailen niiden ihmisten luovuutta ja kykyä nähdä nämä rakennukset näin eri tavoin tämän tapahtuman tiimoilta, jotka kaikki nämä valoinstallaatiot ovat tehneet. Instagramista voi hakea tapahtumakuvia sekä tageilla #VividSydney ja #VividCanon.

Vaikka iltalämpötilat laskevat sen verta matalalle että saa kaivaa fleeceä päälle iltaselta, päivät kesäreleissä ja VividSydney tekevät tästä kaupungista hyvän talvikohteenkin.

Vai mitä olet tämän jälkeen mieltä?






EN // We happened to be at Sydney at the same time as VividSydney, one of the biggest festivals took place. It lightens up the whole city. A way to experience this place in a totally new way! The opera house was colored in a way we have never ever seen anything before, and the skyline was on fire! Tons of things to do both for adults and kids. Even if the they say it's winter time and the weather is cold (daytime arround +20, summer for Finns) and you need some long sleeves in the evening, it's a perfect time to see the city in a new way!

29 kommenttia:

  1. Cooool!! Siinä ei ole tosiaan mielikuvitusta säästelty, huhhuh :)

    VastaaPoista
  2. Oho, no enpä ollut minäkään osannut kuvitella oopperataloa tuon näköisenä! Ihana myös kuinka värit heijastuvat veteen.

    Moni ei tiedäkään, mutta mun kotikaupunkiani Jyväskylää kutsutaan englanniksi "the city of light" ja erityisesti syksyisin kaupunkia markkinoidaan "valon kaupunki" -teemalla. Mun vanhan lukioni seinämään heijastetaan valon kaupunki -tapahtuman ajan tuollaisia samantyylisiä valoesityksiä kuin mikä tuossa sinun videollasi oli. Monia kaupungin maamerkkejä valaistaan upeasti. Jyväskylä on voittanut myös kansainvälisen "city, people, light" -kaupunkivalaistuspalkinnon vuonna 2009. Muita palkinnon voittaneita kaupunkeja ovat mm. Soul, Lyon ja Glasgow. Osataan täälläkin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, tämä olikin ihan uutta tietoa tosissaan! Enpä olisi uskonut että jotain vastaavaa voi löytyä Suomessakin toteutettuna. Pitääkin vähän tutustua tuohon, varsinkin jos kotona sitten taas matka kävis sinne suunnille. Kiitti vinkistä!

      Poista
  3. Rupes naurattaan, kun mun koneen näyttö hajos just ja 1/3 siitä on täynnä eriväristä pystyviivaa..Kun tätä postausta luki, niin nää värit sointu jotenkin täysin tähän :D. Tää onkin ainoa hauska asia, jonka pystyn repimään rikkinäisestä koneesta. Mutta asiaan. Mulle tuli eilen ihan järkky ikävä Sydneyyn, kun näin jotain unta siihen liittyen. Tämä nyt ei ainakaan parantanut tilannetta. Vaikka olenkin kesäihminen, niin tahtoisin kokea kyllä tämänkin vuodenajan Sydneyssä. Ehkä täytyy luovuttaa ja muuttaa sinne. Kovin ihania kuvia taas kerran <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, sepäs meni hauskasti. :) Muutenhan toi tietää ilmeisesti vaan lisää rahamenoa. :/

      Sydney on kyllä ihan harvinaisen asuttava kaupunki, siellä on vähän niinkun kaikkea. Diggattiin totaalisesti sen fiiliksestä. Eikä nämä Sydneyn talvetkaan niin pahoja ole kun päivisin on kuitenkin yleensä lämmintä. Ainoa mikä siellä harmittaa on heikko rakentamisen laatu ja pitkät välimatkat.

      Muuttaminen sinne oliskin todella hyvä juttu, sitten pitäisi vielä keksiä miten junailla viisumit. :P

      Poista
  4. Ai vitsit, miten siistiä! Näinkin yhden kuvasi Twitterissä ja odottelin näkeväni näitä lisää. Vaikka oopperatalo on kaupungin ikoni, minunkin suosikkini näistä oli Circular Quayn. Ihan uskomaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se talo, mistä videokin oli, se missä meni tarinat? Se oli kyllä meidänkin suosikki, kaikista parhaiten toteutettu jotenkin. Uskomatonta luovuutta! Vaikka niin oli kyllä kaikki. :)

      Poista
  5. Wau : ) Siis WAU!

    Valotaide on lähellä minun sydäntä. Muutama vuosi sitten Singaporessa pamahdettiin keskelle jotain valotaide juttua, joka oli kyllä hieno, mutta ei todellakaan tällainen spektaakkeli!

    Nämä Suomen Lux Helsinki tapahtumat on jotenkin noloja. Miksi ei osata tehdä isosto, vaan piiperretään monia erillisiä kohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tämä sattui olemaan ihan onnekas sattuma että oltiin samaan aikaan kaupungissa kun VividSydney järkättiin. Tämä on tapahtumana saanut palkintoja ties mistä, enkä suoraan sanottuna kyllä ihmettele.

      Muakin välillä ihmetyttää miksei panosteta isommin yhteen paikkaan, koska pari paperilyhtyä puussa ei vielä imo ole kovinkaan suurta taidetta tai teos. On noissa Helsinginkin tapahtumissa hetkensä, ja ehkä kestää vaan hetki kehittyä isompiin raameihin. Ja sitten toisaalta - jos ei ole koskaan nähnyt mitään tällaista, tuntuuhan ne pienemmätkin tapahtumat erilaiselta. :) Jäi kiinnostamaan vähän tuo Lotan vinkki tuosta Jyväskylässä järkättävästä tapahtumasta, jos siellä tehtäisiin homma eri tavoin?

      Poista
  6. VAU! Aivan käsittämättömän makeeta, mun on ehkä pakko päästä tuonne joskus. Limassa kävin useasti katsomassa yhtä tiettyä hienoa valo+vesishowta, mutta se nyt oli kuitenkin vähän vaatimaton tähän verrattuna, ja siinä tosiaan pääosassa oli vesi. Kuitenkin, valoshowt putoaa mulle ihan täysillä.

    Niin ja erityisesti Bellan perhoskuva on ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin voisin Sydneyyn mennä uudestaan ihan koska vaan, tai jopa muuttaa sinne, sen verta mukava kaupunki oli! Kyllä tuotakin sietää mennä katsomaan, joskin talvi ei ole yhtä lämmin kuin kesä. Illaksi siis pitkää päälle vaikka päivällä pärjää vähemmässäkin. :)

      Poista
  7. Huikeen näköistä! Wautsi! Arvostan myös jos asioita tehdään, niin ne tehdään sitten isosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samoin! Helsingissä tosin varmaan uupuu budjetti pienen asukas- ja turistimääränsä takia. Mutta kumpi on ensin, muna vai kana, eli budjetti vai turisti. :P

      Poista
  8. Uskomatonta! On teillä käynyt hyvä tuuri, että satuitte tapahtuman aikaan kaupunkiin :)

    Oopperatalo on aina yhtä kaunis, jopa ilman noita upeita valoja ja värejä. En ymmärrä, miksi sama arkkitehti suunnitteli tänne Kööpenhaminaan todella tylsän ja ruman kulmikkaan kirkon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, aina ei arkkitehdeilläkään paista aurinko risukasaan ja noin. :)

      Oopperatalo on kyllä hieno ja varsinkin tuossa valaistuksessa.

      Poista
  9. Onpa huikeen hieno tapahtuma ja niin hienoja kuvia olet ottanut. Vau!

    VastaaPoista
  10. Nämä kuvat olivat kyllä huikeita! Niin huikeita, kuten taisit jo aikaisemmin huomata, että jaoin juttusi lukijoillenikin ja kaikista lukemistani blogijutuista teen sen korkeintaan 1/50:stä, joten ole ansaitusti ylpeä tästä jutusta (ja näistä kuvista)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko sekä kommentista että jaosta, jonka tosissaan huomasin! Mietin mitä saisi aikaan kun olisi järkkäri ja jalusta, nämä kun on otettu tuolla meidän (erinomaisen hyvällä) pokkarilla, sellaisia isompia järkäleitä kun kaikilla paikalla olleilla aasialalisilla oli, joillain useampikin. :)

      Poista
  11. Vau!

    Tämä tapahtuma kyllä täytyy laittaa muistiin! Itse olen joskus (muistaakseni Itävallan Linzissä) nähnyt pienellä mittakaavalla tuollaista, mutta ei sitä voi verrata kyllä tähän millään lailla. Tämä olisi kyllä itse nähtävä ja koettava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hieno lisä koko Australiaan jos sitä mielii nähdä. Sydneyssä on tosin se hieno puoli, että siellä järkätään lähes jatkuvasti kaikkea tapahtumaa. Kannattaa siis tarkistaa jostain myös muut tapahtumat, ennenks buukkailee lentolippuja. :)

      Poista
  12. Niin huikeen näköistä! Mitään tuollaista en ole ikinä paikan päältä nähnytkään. Vau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ennen tätä, ja 35 vuotta piti sitä odottaa. :D

      Poista
  13. Lux Helsinki potenssiin ties mitä. Tekisi mieli lähettää tämä postaus Luxista vastaaville, että katsokaapa mallia suuresta maailmasta. Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että sinne pitäisi lähettää samalla myös tukku rahaa. :) Mutta voishan sitä miettiä että keskittäisi tapahtumat pienempään määrään ja satsaisi enemmän sitten niihin.

      Poista
  14. Yhdyn kaikkiin aikaisemmin kommentoineisiin, ihan älyttömän siistiä! Yleensä suhtaudun kaikenmaailman valoshow-juttuihin vähän varauksella, mutta tuo Sydneyn homma on taidettu tehdä ajatuksella (ja rahalla) ihan loppuun asti. Varmasti upea näky kaupungin pimenevässä illassa.

    En malta olla vielä kommentoimatta tuota Canonin pistetta jossa on mahdollista kuvata jne. Mä oon välillä "hankala kuluttaja" ja oon tosi kiinnostunut markkinoinnista ja palvelukokemuksista. Tuollaisia tapahtumia pitäisi ehdottomasti olla lisää, ihan Suomessakin, jossa pääsisi testaaman laitteita ja tulostamaan kuvia. Maailmalla liikkuessa näitä tulee aina vastaan, jotenkin voisin kuvitella että Suomessa tuollaiselle tulostukselle on laitettu hinta tms. Kannatan lisää tällaista luovempaa markkinointia Suomeenkin, ihan näin off topic huomautuksena. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan suorilta käsin innostu itsekään, enkä edes silloin kun kaveri tästä vinkkasi kun tiesi meidät tulevaksi. Ajattelin että noh, kattellaan nyt. Positiivinen yllätys siis. :)

      Kuule, ei tuo Canon ollut mikään sivupolku, vähän ihmettelin miten vähän se on herättänyt keskustelua yhden jos toisenkin messun nähneenä ja kokeneena. Tässä oltiin nämä viety kyllä ihan loppuun asti ja kaikki hoidettu vimpan päälle. Suosio oli tosin sen verta kova kuvauksiin, että niissä nyt joutui vähän odottelemaan. Itsekin tuon tuonne laitoin nimenomaan ammatillisesta kiinnostuksesta, niin usein kun näkee puoliksi tehtyjä juttuja. Suomessa varmasti osasyy on budjettien niukkuus, ja silloin pitää tietysti ymmärtää myös mitä sillä rahalla saa, varsinkin jos kyse on brändin rakentamisesta.

      Poista
  15. Törkeen makeita juttuja. Ja pointsit Canonille hyvin hoidetusta engagementistä.

    VastaaPoista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!