lauantai 20. lokakuuta 2018

Unelmien hinnasta ja toteuttamisesta MeNaisissa


Meidän maailmanympärimatkan budjetin avaaminen on kiinnostanut to-del-la paljon aina siitä asti kun se julkaistiin noin 2,5 vuotta sitten. Juttua ovat tehneet tähän asti ainakin Iltasanomat, Iltalehti, Maikkari, Anna, HBL ja liuta muitakin medioita. Raha on selvästi todella kiinnostava aihe kun joku siitä kertoo. 





Minulla ei ole erityisen intohimoista suhdetta rahaan. On kiva jos sitä on, pärjään lopulta myös aika vähälläkin tarpeen vaatiessa. Tottakai raha mahdollistaa paljonkin asioita, kuten esimerkiksi tuon kyseisen maailmanympärimatkan, mutta meillä ei ole mitään tarvetta hankkia aina hienompaa autoa, asuntoa, jatkuvasti vaatteita tai muuta tavaraa. Silloin kun jotain hankitaan, pyritään kylläkin laatuun, tai vähintään hyvään hinta-laatu -suhteeseen.

Uusin MeNaiset kirjoittivat jutun unelmien toteuttamisen hinnasta ja pyysivät minua haastateltavaksi siihen. Olen aina ajatellut, että jos asiasta puhuminen auttaa jota kuta muuta rohkaistumaan toteuttamaan unelmiaan, kerron siitä mieluusti. Tavallaanhan se on jo niin julkinen asia kuin olla ja voi, koska olemme budjetin sentilleen tänne blogiinkin avanneet.





Juttuun oli haastateltu kolme hyvin erilaista unelmaa. Ensimmäinen tarina kertoi Annicasta, joka pienillä tuloillaan halusi viedä tyttärensä Linnanmäelle. Jo se yksistään on ollut hänelle suuri ponnistus. Unelman hinta 99 €.

Toinen tarina kertoi naisesta, joka hankki itselleen hevosen vuosien pähkäilyjen tuloksena. Unelman hinta 6000 € + 600 €/kk.

Sitten olimme me. Unelman hinta 53 181 €.






Juttu oli oikein hyvin kirjoitettu, eikä siinä ollut minkäänlaista negatiivista sävyäkään. Jäin silti miettimään tätä kontekstia itse.

Jutussa nimittäin kerron, että mielestäni tämä unelma, jonka toteutimme, on toteutettavissa jos yksilöllä on asiat perushyvin ja hän on jotakuinkin keskituloinen ihminen. Että kyse on enemmänkin siitä, mitä priorisoi, ja siitä, kuinka paljon epämukavuutta on valmis sietämään. Ja olen sitä mieltä edelleenkin. Kun sen kuitenkin laittaa näiden kahden tarinan yhteyteen, jollekin voi jäädä meidän tarinasta ylimielinen kuva.


On ilmiselvää, että esimerkiksi Annica ei tällä hetkellä pystyisi mitenkään vastaavaa toteuttamaan. Jos pakollisten menojen jälkeen tilille jää 19 euroa, siitä ei tällaisia summia säästetä. Eikä tietenkään säästetty mekään, vaan osa budjetista tuli vuorottelukorvauksista, ja osa asuntomme vuokratuloista. Se raha ei ollut "ylimääräistä", vaan olisi kotona mennyt yhtä lailla elämiseen, maksuihin, laskuihin, ruokaan. Olemme olleet moneen nähden erittäin etuoikeutettuja, että pystyimme unelmamme näin toteuttamaan. Toisille se olisi saattanut tulla ponnistelematta taloudellisestikin.






Lisäksi olin maininnut jutussa, että pitää sietää hieman epämukavuutta. Oikeastaan olisi pitänyt sanoa, että pitää sietää aika paljonkin epämukavuutta.

Se ei nimittäin ole ihan läpihuutojuttu tehdä tällainen asia. Työpaikoillamme kävimme pitkät neuvottelut vuorotteluvapaista. Jossain vaiheessa teimme jo päätöksen, että irtisanoudumme jos niitä ei heru tai muuta vapaata ei saa. Se on tavallaan aika epämukava tunne elää, varsinkin jos työssä ei muuten ole mitään vikaa.

Tiedon etsiminen, asioiden suunnittelu ja sitten kaiken järjestely ei ole mitenkään pieni asia. Moni ihminen käyttää aikaansa mielummin jotenkin ihan muuten, esimerkiksi näkemällä kavereita, tekemällä kivoja ja hauskoja juttuja, tai ihan vaikka nukkumalla. Yöt venyivät välillä todella pitkiksi. Samaan aikaan pyöritimme pikkulapsiarkea ja kahta täysipäiväistä työtä.






Olemme lisäksi eläneet ilman autoa 8 vuotta, vaikka lapsikin on ollut, asuttaneet kohtuullisen pieniä neliöitä, liikkuneet pääasiassa pyörällä, ja esimerkiksi pyrkineet ostamaan mahdollisimman paljon nopeasti pieneksi käyviä lastenvaatteita ja -tarvikkeita kirppareilta.


Samantyyppistä, isompaa venymistä olemme tekemässä nyt. On vauva, on vanhempi lapsi, toisella täysipäiväinen palkkatyö hoidettavana, asunnon tyhjennys ja muutto, kaikkien asioiden järjestely alkaen vakuutuksista, matkoista, reittisuunnitteluista, esikoisen kouluasioista, pankkikorttien uusimisista, eurooppalaisten sairaanhoitokorttien tilaamisista ja tuhannesta pienestä asiasta, jotka vaan pitää hoitaa. Voin kertoa, ettemme paljoa ole ehtineet sohvalla maata telkkaria katsomassa. Siihen päälle vielä tilapäisesti vakavasti sairastunut lapsi, jonka kanssa sairaalassa olo tuntui lähestulkoon lomalta siinä mielessä, ettei sieltä käsin voinut tehdä mitään muuta, kuin huolehtia lapsesta.


Sen lisäksi totesin jutussa, että unelmista kannattaa puhua. Silloin niistä tulee konkreettisia. Kun unelmastaan puhuu, alkaa yhtäkkiä saamaan vastakaikua ihmisiltä, ehkä jopa apuja, ja suuntaamaan tekemisiään kohti sitä asiaa, minkä haluaa. Siinä saattaa mennä vuosi, kymmenen tai vaikka kolmekymmentä. Mutta kyllä se sieltä joskus tulee. Mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, ellei ole sattunut osumaan johonkin mukavaan perintösukuun.




Suomessa on lisäksi harmillisen usein epäonnistumisia pelkäävä kulttuuri. Että mitä jos joku asia ei onnistukaan? Joskus se voi olla ihan onnenpotkukin, ja eteen tulee uusia ja parempia tilaisuuksia. Toisekseen, onko se huono, jos joku on uskaltanut jahdata unelmaansa, eikä sitä saanut? Se ihminen on tehnyt enemmän, kuin se, joka koko elämänsä istuu vain miettimässä asiaa ja pelaamassa varman päälle.


Jos joku siis miettii unelmien toteuttamista ja miten siihen pääsee, ihan konkreettisesti neuvoisin seuraavaa:

1. Mieti mitä ihan oikeasti haluat, ja mistä olet valmis luopumaan saavuttaaksesi sen - nykyisestä elämäntyylistäsi, asunnostasi, autosta, ehkä jopa työpaikastasi?

2. Kuinka paljon olet valmis tekemään työtä sen eteen - pystytkö juuri nyt venymään niin paljon kun tarvitsee, ehditkö, jaksatko?

3. Kuinka paljon unelmasi maksaa ja pystytkö järjestelemään taloutesi niin, ettet menetä kaikkea? Laita excel laulamaan, jotta saat summat tarkasti laskettua!

4. Puhu asiasta. Ensin vaikka läheisille, sitten isommin. Joku saattaa haluta jarruttaa sinua, luultavasti saat kuitenkin enemmän kannustusta. Sparraa ihmisten kanssa. Muuta unelmasi konkreettiseksi.

5. Kun olet tehnyt pohjatyösi kunnolla, älä pelkää epäonnistumista, tai sitä miltä koko homma näyttää muiden silmissä. Häpeän pelko liian usein lamaannuttaa ihmiset. Tämä on sinun elämäsi ja sinun unelmasi. Tärkeintä on edes yrittää.


“And you ask "What if I fall?" 

Oh but my darling, what if you fly?” 




Ja tärkein kaikista: älä koskaan lakkaa unelmoimasta. Unelmat vievät sinua eteenpäin.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!