Kaikista eniten sitä aina miettii isojen muutosten siintäessä edessä, että mitenköhän nämä kaikki asiat hoituu. Että aivan järjetön määrä tässä on tullut otettua itselleen taas hommaa. Ja sitten miettii myös, että mitenköhän tässä käy?
Lähtöön liittyy aina paljon hoidettavia asioita. Lisäksi mukana kulkee aina eräänlainen tunteiden vuoristorata. On innostusta tulevasta, on luopumisen tuskaa tutusta ja turvallisesta, jossain vaiheessa iskee epätoivo siitä, miten koskaan tuleekaan ehtimään kaikki ne asiat, mitkä pitää saada kuntoon.
Lisäksi on jo valmiiksi paitsi ikävä sydämessä tärkeiden ihmisten läsnäolon puutteesta, ja silti kutkuttava tunne vatsanpohjassa kaikista uusista, tulevista kokemuksista.
Viimeiset viikot ennen lähtöä on täynnä to do -listoja, joista ruksitaan yksi asia kerralla, ja melkein samaa vauhtia se aina täyttyy uusista asioista. Juostaan kelloa, kalenteria ja Wunderlistia vastaan.
Muistettiinko ilmoittaa sinne, tänne ja tuonne, onko se ja se ilmoitus tehty, mitä piti noutaa varastolta, entä mitä sinne piti viedä? Pakkaa koko elämä pahvilaatikoihin. Muista lähettää sähköposti vuokranantajalle Espanjaan saapumisajasta, netistä, vakuudesta, varaa lennolle ylimääräinen laukku ruumaan.
Uusi passit niiltä perheenjäseniltä, keneltä ne on menossa umpeen, selvitä lähin valokuvaamo, hoida valokuvat ensin kaikille, ja muista sitten tehdä passihakemukset. Muista ostaa tarpeeksi välipaloja ja juotavaa lennolle. Oliko puhelimeen jo ladattu äänikirjoja ja Muumilaakson tarinat viihdykkeeksi? Vastamelukuulokkeiden patterit, kaikkien härpäkkeiden laturit ei saa joutua vahingossakaan varastoon.
Vakuutusmuutoksethan hoidettiin jo, vai onko niistä verkkopankissa vielä jokin täytettävä liite? Ei kykene muistamaan ihan suoriltaan. Muistettiinko hankkia autolle green card vakuutuksesta, entäpä se matkavakuutuspidennys? Mitä sinne Espanjaan jäi varastoon, pitääkö nämäkin pakata mukaan? Vie-tuo tavarat, muistitko ostaa sitä shampoota, jota ilman päänahka ei pärjää, myy pois pinnasänky, ettei se turhaan odota kun tullaan keväällä takaisin. Ilmoititko lastenhoitajalle Suomessa? Entä Espanjassa, onko sekin nyt varmasti hoidettu? Muistitko ottaa kaikki paperit työpaikalta, entä viedä sinne ne kengät mitä tarvitset Suomessa käydessä?
Ja sitten vielä kolmetuhatta muuta juttua, viisikymmentä wilmaviestiä, budjetoinnit, paperit ja ai hei! Pankkihan oli vaihtamassa juuri nyt pankki- ja visakorttia! Oliko ne tulleet, vai elelläänkö Espanjassa pyhällä hengellä?
Ystäviltä satelee ihania viestejä, mutta juuri ennen kun pää painuu tyynyyn muistaa, ettei niihin ehtinyt vastata. Noh, ehkä huomenna, kun on taas päivä uus. Viimeiset kolme viikkoa ennen lähtöä on se hetki, kun ystävätkin aktivoituvat kahvittelu-, lounas- ja drinkkikutsuilla, ja se on myös se aika, joka on kaikkien lähtövalmistelujen osalta kaikista kiireisin. On pakko vastata, että 'sori, mutta enää ei ehdi, ei vaikka lähtöön on viikkoja.
Sitten aina jossain vaiheessa koittaa viimeinen päivä Suomessa. Viimeinen ilta ennen lähtöä. Koittaa lähtöaamu, ja jotenkin kaikki asiat vaan ovat rullanneet jotenkin siihen pisteeseen että sitä astuu koneeseen kohti määränpäätä.
Olo on aina surrealistinen - miten tähän pisteeseen sittenkin päädyttiin, melkein kaikki ruksit listoilta ruksittuna?
On asioita jotka aina jää hoitamatta, ja ehkä ne on sellaisia mitä sittenkin ehtii vielä myöhemmin. Ehkä kaiken ei aina tarvitse olla täydellisesti valmista. Ehkä mikään ei edes voi olla täydellisen valmista. Ehkä täydellisen valmis on käsitteenä tällaisissa tilanteissa oksymoroni. Ja ehkä tämä on vähän niinkun gradu; parempi valmis kun täydellinen.
Joskus Helsingin bussien näytöillä pyöri arkirunoja. Yksi niistä jäi mieleen.
"Tämä on kesken. Niin tämäkin. Sellaista on aikuisuus."
Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!