Päivämme ovat lasketut, mutta muistot jäävät

Vähän sen jälkeen kun olemme alkaneet seurustelemaan, Miika alkaa puhua kesästä ja Puumalasta. Suvun kesänviettopaikasta, isänsä kodista, paikasta, jossa lähemmäs satavuotias Elsa-mummo elelee. En ole erityisen viehtynyt ajatuksesta joutua suvun ja isomummon syyniin ja arvosteltavaksi. Miika lupaa ettei se niin menisi.

En vielä silloin osannut aavistaa että siitä paikasta ja niistä ihmisistä tulisi meille molemmille niin tärkeitä ja rakkaita.

Kesäpäivät Puumalassa toivat mieleen lapsuuden loputtoman pitkät, ihanat lomat. Paitsi että toisin kun silloin, nyt niiden ei toivoisi loppuvan koskaan vain jotta pääsisi kotiin kavereiden luokse.

Järven pehmeä ja lämmin vesi ihoa vasten, lämpimät ja valkoiset kesäillat laiturilla, nuotiolla, aitassa, rantasaunan hellät löylyt, vastaleivottu mustikkapiirakka oman metsän mustikoista, vattupensaikkojen jättikokoiset marjat.

Mummon leipomat karjalanpiirakat suoraan punaisen mökin leivinuunista.

Elsa

Mummo istuu kiikkustuolissa kun tulemme sisään. Siinä hän istuu niin monasti muulloinkin, kärpäslätkä kädessään, lätkimässä tupaan lentäneitä vitsauksia. Tervehdin huonokuuloista mummoa. Jännittää jotenkin hirveästi.

Mummo sekoittaa nimeni silloin, ja usein myöhemminkin, erään pojanpoikansa entiseen tyttöystävään. Se sallittakoon - tarpeeksi lähellä se kuitenkin on. Istun välillä mummon kanssa kahden mökissä ja jutustelemme niitä näitä.

Eniten hän rakastaa kertoa menneestä elämästään kun joku kysyy. Lähemmäs 100-vuotiaalla on kertynyt paljon tarinoita. Minä kuuntelen mielelläni.

Elsa päätyi pienenä tyttönä piiaksi maataloon. Vuosien karttuessa talollisen poika Eemil iski silmänsä Elsaan. Nuoripari päätyi yhteen, tilalle asumaan. Tilat kävivät pieneksi useammalle perheelle ja niin Eemil ja Elsa suuntasivat järven toiselle puolelle yhteistä elämää rakentamaan siihen paikkaan, joka nyt on meidän kesäparatiisi. 10 lasta ja maatila pitivät huolen siitä etteivät työt loppuneet kesken. Liittoon mahtui hyviä ja huonoja hetkiä, kuten avioliittoon monasti. Mummo kertoo minulle niistä molemmista.

Eemilistä aika jätti jo kymmeniä vuosia sitten, Elsa jäi lasten kanssa pitämään torppaa pystyssä. Pikkuhiljaa kaikki lapset etsiytyivät omien elämiensä pariin.

Yhteiseksi asiaksi jäi Puumala. Sinne kaikki kerääntyvät aina aika ajoin lastensa, lastenlasten, lastenlastenlasten ja jopa lastenlastenlastenlasten kanssa.

Elsassa eniten hämmentää se, että kun me kaikki muut makaamme pihalla aurinkoisena päivänä, mummo kulkee tuvan ja pihasaunan väliä mankeloimassa lakanoita.

"Ei sitä ehdi makoilemaan", mummo vastaa kun kutsumme hänet mukaan kesäpäivää lekottelemaan.

Kun vietämme Bellan ristiäisiä ja avioliittomme siunausta elokuun kuumimpana päivänä Puumalan pihalla, olen edellispäivänä leiponut mummon opissa ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita vieraille. Ilman Elsaa olisi sekin taito jäänyt oppimatta, vaikka gluteenittomat versioni ei ihan kauneuskilpailua voittaneetkaan.

Hän tosin ihmettelee miksi annamme Bellalle tuttipullosta maitoa.

"Eikös noin isoista rinnoista riitä maitoa", hän kysyy. Hymähdän hieman mielessäni suorasukaisuutta pahastumatta.

Elsa paljastuu myös varsin ennakkoluulottomaksi. Kun valmistamme sushia, mummo vetelee sitä maireasti mahaansa kesäisenä päivänä pihalla, jonne olemme pöydän kattaneet.

"Kyllähän tätä syöpi", hän huikkaa. Rehut, eli vihreä salaatti, ei sen sijan ole koskaan maistunut. Lihaa, perunaa ja punaista maitoa on kulunut vuosien varrella. Päädymme itse syömään eräänkin aterian salaatit.

Jossain keskustelussa pilkahtaa mietintä siitä pitäisikö pakolaisperheelle antaa Puumalasta väliaikainen koti. Ja meidän ystävät ovat aina tervetulleita mukaan Puumalaan. Niitä käykin siellä kanssamme tasaisin väliajoin. Mummo painottaa aina että kuka tahansa saa tulla hänen luokseen.

Ja on mummo ulkomaillakin käynyt, muttei viimevuosina.
Matkavakuutuksen saaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi iän takia. 

Puumalassa on sitäpaitsi Elsan sydänpaikka.

Häviän aina kilpailun mummolle siitä kuka ui järvessä ensimmäisenä. Mummo on siellä yleensä heti kun jäät lähtevät. Viimeistään vappuna, monasti aiemminkin. Rollaattorillaan hän könkkää kinttupolun rantasaunalle ja käy heittämässä talviturkin pois. Minä uskallan veteen vasta heinäkuun lopussa jos vesi on lämmintä. Nauramme yhdessä makeasti tälle.

Mummon luona on aina ollut niin lämmin ja tervetullut olo, että olen huomaamatta alkanut ajattelemaan mummoa omana mummonani.

Olemme täysin eri maailmoista, mummo ja minä, mutta meillä on hyvä yhteissävel.

Ne päivät

Ehdimme juhlia Elsan 100 vuoden merkkipaalua. Suomeakin vanhempi mummo on kohtuullisen hyvässä kunnossa ikäänsä nähden. Järki leikkaa edelleen.

Eräänä päivänä 101-vuotias Elsa kaatuu. Luumurtumia siitä seuraa ja mummo joutuu sairaalaan. Me elämme keskellä muuttoa ja remonttia. Puhumme siitä että mummoa pitäisi mennä katsomaan sairaalaan. Ilman autoa ja keskellä härdelliä se on vaikeaa. Bella ehtii pitkällä joululomallaan isovanhempiensa kanssa sairaalaan käymään.

Sitten eräänä aamuna saamme viestin ettei Elsa enää leivo karjalanpiirakoita kanssani, tai istu kiikkustuolissa toivottamassa meitä tervetulleeksi kesäparatiisiin kärpäslätkineen.

Ne päivät, jotka meille on laskettu, tulevat joskus täyteen. Meidän on aika sanoa Elsalle hyvästit.

Jäljelle jää ne kauniit muistot, ja se lämpö, joka ajatuksista kumpuaa.