torstai 13. joulukuuta 2018

Vauvavuosi on ihmisen parasta aikaa - paljon onnea yksivuotiaalle!


Jo silloin kun Bella oli tuloillaan, tein päätöksen, etten juurikaan lue vauvamedioita, olivat ne sitten internetpohjaisia, fb-ryhmiä tai lehtiä. Olin jo tarpeeksi hajalla miettiessäni tuliko tehtyä elämän suurin virhe kun lähti tähän lapsiperhehommaan mukaan. Minusta tuntui, että ainoa asia, mistä kaikki vauvoihin ja lapsiin liittyvät jutut kertoivat, olivat siitä, miten raskasta se aika on, ja lähinnä tarjottiin ratkaisuja kaikkiin mahdollisiin ongelmiin. 

Aika monet bloggaajatkin kirjoittelivat siitä miten paljon inhoavat juuri nimenomaan vauva-aikaa, ja miten kamalaa se on.





Siitä ei kerrottu, että niitä ongelmia ei ehkä edes ole, ja että se saattaakin tuntua ihan kirkkaasti parhaalta ajalta elämässä koskaan.

Olin tästä syystä varautunut kaikista pahimpaan skenaarioon. Vauva varmasti huutaisi ensimmäiset kolme vuotta koliikkiaan, se ei nukkuisi koskaan ja minä jaksaisin jutella vain vaipan sisällöstä ja sen väristä.


Kaikenlaisen kivan voisin unohtaa, kunnes lapsi on rippikoulussa.






Ehkä siksi, koska odotukset olivat pahimmat mahdolliset, oli esikoisen kanssa kokemus erityisen hyvä - vauva nukkui yöt läpeensä nelikuisesta eikä huonosti ennen sitäkään, hän oli valtavan iloinen, helppo ja tein ihan älyttömästi kaikkea kivaa, ja koko vanhempainvapailla olo tuntui oikeasti lomalta.


Kun meidän kuopus saapui maailmaan joulukuun ehkä ainoana kauniina päivänä tasan tarkkaan vuosi sitten erittäin hankalan raskauden jälkeen, aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Radiossa soi samaan aikaan J. Karjalaisen Menen sekaisin sinusta. Minä tiesin jo, että kun lapsi syntyy, tunnen sitä kohtaa ihan ääretöntä rakkautta. Sellaista, mitä ei voi tuntea ketään muuta kohtaan. Ei edes puolisoaan, vaikka hänenkin takiaan voisi antaa oikean kätensä.


Se oli klisée, jonka olin kuullut ennen lapsia, ja klisée, 
jonka kykenin ymmärtämään täysin vasta sen jälkeen.





Minä myös tiesin, että jos tälläkin vauvalla on asiat niin hyvin, ettei mitään synnynnäistä sairautta ole, eikä koliikkia tai synnytysmasennusta pukkaa, kaikki voi mennä hyvin. Itseasiassa, aivan ihanasti. Tällä kertaa olin oikein odottanut vanhempainvapaita.


Meillä on ollut ihan mielettömän hieno vauvavuosi. Tai on se ollut monella tapaa rankkakin, mutta se ei ole johtunut erityisesti vauvasta, vaan perheen ulkoisista tekijöistä. 


On ollut murtunutta kättä, julkisivuremppaa ja vaikka ja mitä.

Nyt päivät eivät myöskään ole yhtä vapaat, sillä Bellan arkirutiinit määrittävät päivän aikataulut. Esikoisen kanssa on vapaa menemään ilman muita rutiineja. Koska Bella kuitenkin on jo niin iso, ja meidän lapsilla on vajaa kahdeksan vuoden ikäero, on Bellasta hirmuisesti apua Biancan hoitamisessa, eikä meidän ole tarvinnut huolehtia vaikkapa kahdesta vaippaikäisestä, taaperon uhmasta tai muusta vastaavasta.

Ison lapsen huolia on vastaavasti tietysti ollut. Huolia on kuitenkin jossain muodossa kaikilla. Kaikki on ollut erilaista kuin esikoisen kanssa, mutta silti samanlaista.






Bella oli ilmiömäinen nukkuja jo pienestä. Se oli selvää, että kahta samanlaista ei varmasti tule. Oli jakso, jolloin Bianca heräili 1-2 tunnin välein, ja olin puolikuollut. Onneksi saimme ystäviltä apuja - ja vaihe meni muutamassa viikossa ohi.


Tämä vauva pitää hyvin huolen siitä, ettei nälkä pääse yllättämään. Toisin kuin siskonsa, hän ei nirsoile, varsinkaan määrissä. Bianca on saattanut hyvin vedellä illallispöydässä oman kanapihvinsä, hän rakastaa kaikkea, mitä itse voi pistää suuhun, ja erityinen rakkaussuhde hänellä on täällä Espanjassa kehittynyt tuoreisiin mansikoihin, vadelmiin ja pensasmustikoihin. Myös avokadolla ja mandariineilla on paikka hänen lemppariruokalistallaan.






Vanhempainvapaiden aikana olen ehtinyt maleksia pitkillä vaunulenkeillä ihanissa keleissä niin Suomessa kuin Espanjassa, koko mahtavan ja lämpimän kesän polskia järvissä vauvankin kanssa, käydä erityisesti mammakavereiden kanssa vaunulenkeilllä, aamiaisilla, lounailla ja viettää skumppabrunsseja heidän kanssaan ja ennen kaikkea viettää kiireettömiä päiviä. Erityisen iloinen olen siitä, miten olen saanut myös uusia hyviä ystäviä muista samassa elämäntilanteessa olevista mammoista.

Kiitos teille. <3


Bianca on nukkunut jo melkein puoli vuotta yleensä aika lailla täysiä unia öisin. Välistä tulee öitä, jolloin jokin vaiva saattaa herättää. Useimmiten ei. Eilen aamulla kömmin ylös 8.20 ja tuolloinkin siksi, kun Bella tuli herättämään Biancaa yön jälkeisissä ikävissään.






Bianca on osoittautunut rennoksi ja lungiksi tapauksesi, joka rakastaa röhönauraa meidän kanssa, lukea omia kirjojaan aina kun mahdollista ja ottaa konttauskilpailuja siskonsa kanssa. Se, miten siskokset rakastavat toisiaan, ja miten paljon se näkyy, on paitsi helpotus, myös korvaamattoman arvokasta.


En olisi voinut uskoa, että sisaruksilla voi olla niin läheinen ja rakastava suhde jo näin pienestä, näin isolla ikäerolla.





Oikeastaan haluaisin jotenkin kyetä kertomaan, miten palkitsevaa ja onnellista vauvan kanssa oleminen voi olla. Että oikeastaan, kaikki ne jutut oman lapsen tuomasta onnesta, mitä ehkä joskus kuulee, pitää täysin paikkansa. Ettei ne kaikki ongelmat, mistä puhutaan, välttämättä osu omalle kohdalle (vaikka niinkin tietysti voi käydä, ja siitäkin suurin osa selviää).

Ettei prismaperhearki välttämättä ole lainkaan se totuus lapsiperhe-elämästä, ja vaikka olisikin, siinä eläminen voi olla onnellisinta, mitä itselleen koskaan tapahtuu.

Se on ihan fakta, ettei samalla tavalla huolettomana voi mennä, ja parisuhteelle jää vähemmän aikaa. Harvoin kuitenkaan kerrotaan siitä, miten yhdessä lasten kasvamisen katsominen hitsaa yhteen uudella tavalla, ja puolisostaan näkee ihan uusia piirteitä. Ja ettei se aika kestä ikuisesti, vaan se itseasiassa melkein lentää.


Aika lasten kanssa kuluu jotenkin ihan luvattoman nopeasti hyvässä ja huonossa.


Vauvavuoden aikana olemme selvinneet unettomasta pätkästä, paritalon remppaamisesta, myymisestä ja muutosta, sekä kahdesta vakavammasta keikasta sairaalaan. Mutta aika paljon on ehtinyt tapahtua sellaista vähemmän stressaavaa ja hyvääkin.







Bianca on käynyt ensimmäisellä laskettelulomallaan Rukalla, juhannuspurjehduksella Turun saaristossa, roadtripillä, saarihyppelemässä ja luksusvillalomalla Kroatiassa ja vähän Bosnia-Herzegovinassakin, hän on viettänyt upean kesän veneillen ympäri Saimaata, hengaillut, päikkäröinyt ja brunsseillut puutalon terassilla, hän on matkannut Tallinnaan jopa kahdesti, ottanut paatin ensin Saksaan, lähtenyt siitä Saksan, Sveitsin ja Ranskan läpi roadtripille ja asettunut asumaan Espanjaan talveksi, ja käynyt siellä ympäri, ämpäri maita ja mantuja.

Hänellä on mitä suloisin tuplaleuka, pullaposket ja röhöttävä nauru, jonka kuullessaan on pakko nauraa mukana. Hän on innostunut melkein kaikesta, esimerkiksi jääkaapin oven avaamisesta, pyykkien laittamisesta koneeseen ja sieltä poisrepimisessä. Hän yrittää kovasti sanoa "kisssssa", mutta yleensä se kuulostaa lähinnä "kissss" 'lta. Hän rakastaa siskonsa huomiota ja välillä vähän raisujakin leikkejä ja retuuttamisia, ja hän kovasti opettelee seisomaan ja ensiaskeleita hapuillen.

Onhan siinäkin pienelle vauvalle jo aika paljon vuoteen.





Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet tämän vuoden (ja sitä ennenkin jo) meidän tukena ja turvana, auttaneet ja olleet siellä mukana iloissa ja suruissa. Olkaa sitä vastaisuudessakin.

En malta odottaa, mitä tulevat vuodet tuovatkaan meille mukanaan. Vähän haikeana hyvästelen tämän vauvavuoden, ja toivotan meille tervetulleeksi taaperoelämän.


Onnea rakas pieni ihana vauva, yksivuotias Bianca!






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?

2 kommenttia:

  1. Onnittelut! Olipa ihanan iloinen kirjoitus vauvasta. Toivotan sinulle paljon iloja lapsistasi tulevillekin vuosille. Tulimme eilen kotiin ja kaikkein iloisin hetki oli, kun yksi lapsenlapsista soitti heti ja kysyi: "Voiks teille jo tulla?" Tälle välille on mahtunut juhlaa ja arkea yllin kyllin, mutta mitään en elämässäni näiden suhteen vaihtaisi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä tämä lapsi-ilo näyttää menevän ihan kivasti, vaikka tietysti se muuttaa muotoaan mitä vanhemmaksi lapsi tulee. :)

      Mummoilu on varmaan ihan superhauskaa puuhaa! Saa vähän niinkun lasten kaikki parhaat puolet, muttei niitä huonoja - ainakaan kovinkaan yhtäjaksoisesti. :) Kuulostaa todella mukavalta, että lapsenlapsiin on noin ihanat välit!

      Minä en voi muuten sanoa ettenkö elämässäni vaihtaisi mitään pois. On ihan useampikin juttu, jonka olisin voinut jättää kokematta, mutta toisaalta, ilman sitä kaikkea en olisi se ihminen mikä nyt olen. Ja siihen tyyppiin olen kyllä tosi tyytyväinen juuri tällä hetkellä. :)

      Ihania lapsenlapsihetkiä sinne teille!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!